12.9.13

"KÄK" (RESEPTI)

Kuten tässä ajan mittaan on käynyt ilmi, mulla on tosiaan nyt jo kolmatta kertaa raskausdiabetes, mikä vaikuttaa tietysti hurjasti mun syömisiin. Sokereita mittailen useaan otteeseen päivässä. Nykyään lähinnä mielenrauhan vuoksi, sillä on aika selvää mitä voin syödä ja mitä en. Käytännöllisesti katsoen kaikki leivät, pastat, puurot ja jyvähiilarit on täytynyt jättä pois kokonansa. 

Mutta hyvin minä silti syön :) Ja voin paremmin kuin ikinä eli tämä ei tule jäämään vain raskausajan ruokavalioksi. 

No joka tapauksessa. Siinä vaiheessa, kun kävi selväksi, että esim. ruisleipäkään ei oikein enää sovi minulle, ruvettiin mieheni kanssa miettimään minkämoista korviketta voisimme keksiä leivälle? Muistan lukeneeni kotitekoisen näkkärin reseptejä vähän sieltä sun täältä. Lehdistä ja blogeista. Ja hiukan googletetuamme erilaisia reseptejä, rupesi L kehittelemään omaansa minulle. 

Syntyi ensimmäinen koe-erä ja toinen ja kolmaskin ja kerta kerran jälkeen hioutui tämä loistava 'cracker'-resepti. Näistä on tullut meidän perheessä sen verran kova hitti, että jopa nuorimmainen oppi uuden sanan "KÄK". Ja se jäikin sitten näkkäreille elämään nimeksi tässä perheessä - käk :)

Käk on siis täysin vähähiilihydraattinen ja gluteeniton resepti. 

Tarvitset:

2,5dl cups pumpkin seeds / 2,5dl kurpitsan siemeniä*
2,5dl cups sunflower seed / 2,5dl auringonkukan siemeniä*
1,5dl whole buckwheat / 1,5dl tattari suurimoita*
0,5dl hempseeds / 0,5dl hampun siemeniä*
1 tbl ground coriander / 1 rkl jauhettua korianteria*
1 ts mustard seeds / 1 tl sinapinsiemeniä
1 tbl ground cumin / 1rkl jauhettua juustokuminaa
4dl gram flour / 4dl gram/kikhernejauhoja*
0,5dl hazel nuts / 0,5dl hasselpähkinöitä*
1 ts himalayan salt / 1tl himalajan suolaa*
2 tbl olive oil / 2rkl oliiviöljyä 
2 eggs / 2 kananmunaa

3,5dl water / 3,5dl vettä
4dl sesame seeds / 4dl seesamin siemeniä*


1. Jauha ensin tehosekottimessa kaikki kuivat aineet keskenään mahdollisimman hienoksi seesaminsiemeniä lukuunottamatta. Siirrä seos isoon kulhoon ja lisää joukkoon öljy, kananmunat ja vesi sekoittaen hyvin jokaisen aineen välissä. Lopuksi lisää seesaminsiemenet sellaisenaan.

2. "Taikinasta" tulisi kaikkinensa tulla märkää, mutta ei juoksevaa ("Wet but not runny", huutelee chef) ja se on parasta levittää leivinpaperille mahdollisimman isolla lusikalla, jota kastelee jokaisessa mahdollisessa välissä että levitys on helpompaa. Myös helpottava tekijä on levitellä taikina kuvan mukaan ensin pellin reunoille ja sitten vasta keskelle.

3. Ennen uunia on hyvä leikata valmis levy palasiksi ja tästä määrästä tulee sellainen 2,5 uunipellillistä crackeria. 

4. Paistolämpötila on 200° ja uunia on hyvä availla sellaisen kymmenen minuutin välein, että uunista pöllähtää ylimääräinen kuuma ilma. Kokonainen paistoaika riippuu hiukan levyn paksuudesta, mutta suunnilleen n. 40 minuuttia on sopiva. Kannattaa tosiaan vähän vaksia. Itse pidän paksummasta vaaleammasta käkistä ja mies taas ohkaisemmasta ja murenevammasta. Yksi levy siis ainakin kummankin tyylistä :)
Ja valmis tulos?

Taivaallista! 
Taivaallista sellaisenaan, taivaallista hummuksen kanssa, taivaallista juuston kanssa, taivaallista välipalaksi leikkipuistossa, taivaallista iltapalaksi nautittuna, taivaallista murennettuna sosekeiton päälle, taivaallista pilkottuna krutongeiksi salaatin sekaan...

You get the picture ;)

Jopa mieheni - suurensuuri leipäfani - on yllättäen jättänyt paahtikset ja muut höttöt kokonaan pois ja siksipä meillä tehdäänkin tätä n. kerran viikossa ja vointi hänelläkin on mitä mainioin. Noissa siemenissähän on jokaisissa vaikka miten mahtavat ravintoarvot sellaisenaan. Tämä lyö proteiinipatukat ja myslipatukat mennen tullen :) 

*-merkityt linkit ovat mainoslinkkejä Hyvinvoinnintavarataloon.

Me tykätään käyttää kaikki luomuna ja lisäsin nyt nuo linkit lähinnä, että sieltäkin niitä saa. Toki kaikkia siemeniä saa pääsääntöisesti myös hyvin varustelluista ruokakaupoista. Prismoissa on melko hyvät valikoimat ja sitten ihan luontaistuotekaupoista (Life yms.) pitäisi löytyä noita vähemmän tuttuja, kuten esim. hampunsiemeniä. Tähän voisi lisätä ehdottomasti vielä pellavansiemenet mukaan, mutta ne ovat raskausaikana kiellettyjen listalla, että emme nyt ole niitä sitten käyttäneet. Pääasia on, että kuivien aineiden/siemenien suhde pysyisi samana. Eli rohkeasti voi sitten lisäillä ja vähentää muitakin siemeniä oman maun mukaan, mutta tällä reseptilläainakin tulee herkullisia.

Jees, nyt on jo niin myöhä, että mun on painuttava nukkumaan. Sainpas silti tämän valmiiksi tämän päivän puolella ;) Vastaan uupuviin kommenttivastauksiin edellisessä postissa huomenna! Hyvää yötä, Sara xxx

6 comments:

  1. Voi nami! Sun pitää joskus ottaa mukaan tuota jos ollaan näkemässä. En varmaan saa itse aikaiseksi hankkia kaikkia noita aineita tehdäkseni, mutta kuulostaa ja näyttää erittäin hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuodaan :) Pitää treffata perheiden kera tässä joku kerta hyvän ruoan merkeissä vai mitä? :)

      Delete
  2. Voi mun täytyy ehdottomasti kokeilla tota joskus!! Mulla on myös raskausdiabetes paastoarvon 5,3 vuoksi, mutta kotimittaukset olleet hyviä ja sitä myöten ruokavaliokin aika vapaa, oikeastaan vaan aamuisin joudun miettimään määriä tms. kun silloin herkemmin sokerit nousee.

    Täällä on laskettuun aikaan enää 1,5 viikkoa, arvaa vaan kuinka esikoisen odottajaa jännittää!! Kaikki alkaa olemaan valmista pikkuista varten, onneksi vointi on niin hyvä että pääsen paljon liikkumaaan ja nukun hyvin (miinus vessareissut), melkein vieläkin saatan hetkittäin unohtaa raskauden, vaikka kyllähän tuo suloinen maha on valtava, kuin koripallo, tai ehkä ennemmin tynnyri:)

    Oli muuten mahtava se sun raskausvartalo -postaus, ja moni muukin joka on jäänyt kommentoimatta. Musta sulla on tosi kaunis kroppa, ja toivon sydämestäni että taannoin mainitsemasi ongelmat syömisen/siihen liittyvien ajatusten suhteen ovat historiaa sulla piankin, hyvällä tiellä jo varmasti olet. Itsekin kärsin nuorempana syömisongelmista, ja kovasti vaikeaa oli itseään hyväksyä, mutta ikä ja ihana parisuhde ovat saaneet mut pitämään itsestäni, lukuisine vikoineni. Se on hyvin vapauttavaa.

    Terv. K (se "km-kiittelijä", jolla vierellä kulkee myös se elämän suuri rakkaus <3)

    Ps. Ihanaa loppuodotusta sinne <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsit, sulla alkaa h-hetki olla tosiaan käsillä. Ihanaa ja jännittävää! ja juu, kyllä täälläkin tämä pallo on kovasti tiellä, että mitä se sitten on parin viikon päästä. Kaikkea hyvää sulle synnytyksen ja muista tulla sitten jossain vaiheessa kertomaan fiiliksiä jookos :)

      Niin ja kiitos kivasta kommentista taas :)

      Delete
  3. tätä pitää ehdottomasti kokeilla! hyvältä ja terveelliseltä vaikuttaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Superterveellisiä ovat. tai no ei ehkä sentin mittaisen oltermanniviipaleen kera... ;D

      Delete